1000-luvun alussa Kemijoen varrelle talonpoikaisasutusta
1200-luvulla Ruotsalaiset ja Saksalaiset kauppiaat alueelle
1329 Kemin suurpitäjä (Simo, Kemi, Tervola, Rovaniemi, Kemijärvi)
1521 Keminmaan vanha kivikirkko
1931 Kemin alueliitos (alueet Veitsiluodosta Lautiosaareen)
1945 Isohaaran voimalaitoksen rakentaminen
1956 Keminsuuntien tiekunnan rekisteröinti
1975 Taivalkosken voimalaitoksen rakentaminen
1975 Laurila-Paattio tien rakentaminen Isohaaran ylitse
1979 Kunnan nimi Keminmaaksi
Tiivistetty kuvaus Keminsuuntien historiasta, sikäli kun nykyinen 60-lukulainen tiekunnan
puheenjohtaja on asiasta kuullut ja kokenut.
Historiallisesti kaikki Rovaniemi-Oulu välinen liikenne on kulkenut nykyisen noin 1500- luvulla rakennetun Keminsuuntien kautta. Nykyään käytännössä suurin osa Keminmaasta Rovaniemelle suuntautuvasta liikenteestä kulkee Jäämerentien kautta. Kaksi muuta reittivaihtoehtoa ovat kemijoen itäpuolella kulkeva Tervolantie ja länsipuolella kulkeva Rovaniementie.
Rovaniementie on rakennettu 1930-luvulla. Kemijoen veden pinta on noussut Isohaaran ja Taivalkosken voimalaitosten rakentamisen takia, jolloin vanhat kulkuyhteydet ovat katkenneet. Jäämerentie on rakennettu vasta 2000-luvulla.
Keminmaan kunta on halunnut luokitella tien yksityistieksi ja sitoutunut antamaan tien kunnossapitoon erilaisia kunnossapito avustuksia ja tukia.
Yksityistie on ollut pitkään sorapinnoitteella, liikenteen ja kunnossapitotarpeen lisääntymisen takia tie on asvaltoitu vuonna 2012.
Uutta tielinjaa Keminsuuntien korvaamiseksi Rovaniementien ja Keminsuuntien välisten peltojen kautta on kartoitettu 60-luvulla, mutta suunnitelmaa ei koskaan toteutettu.
Keminsuun kylätalo on toiminut kouluna, Keminsuun nuorisoseuralla on pidetty erilaisia
kyläläisten, lasten ja nuorten kesätapahtumia. Sok Pohjanseutu ja Spar-kaupat toimivat nuorisoseuran läheisyydessä.
Ja sitten se pidempi ja yksityiskohtaisempi versio Keminsuuntien historiasta puheenjohtajaa pari vuosikymmentä kokeneemman kertomana:
Keminsuuntie – asutusta yli tuhat vuotta
Pysyvä talonpoikaisasutus alkoi juurtua Kemijoen suupuoleen jo 1000-luvun alussa. Alueelle muutti väkeä Satakunnasta, Hämeestä ja Karjalasta pyytämään ennen muuta lohta. Ennen pysyvää asutustakin seudulla oli elämää. Ihmiset ovat aina hakeutuneet sinne, missä on ollut eniten kalaa ja riistaa. Viileät happipitoiset murtovedet ovat suosineet Perämeren kalakantaa. Kalat ovat tuoneet perässään myös hylkeet. Ruotsin valtio suosi suurien uudistilojen perustamista kalastustoimen harjoittamiseen. Asutus alkoi levitä Kemijoen molempia rantoja pitkin pohjoiseen päin.
Apajille saapuivat 1200-luvulla ruotsalaiset sekä saksalaiset kauppiaat, jotka toivat tullessaan suolan, mikä oli ratkaiseva edellytys lohikaupan vilkastumiselle. Roomalais-katolinen kirkko perusti vuonna 1329 Kemin seurakunnan, joka laajeni todelliseksi emäseurakunnaksi. Perässä tulivat maallinen hallinto ja Kemin suurpitäjä, johon kuuluivat Simo, Kemi, Tervola ja Rovaniemi aina Kemijärvelle asti. Kemijoen laajan vesistöalueen vireäksi ja kansainväliseksi kaupalliseksi keskukseksi ja portiksi kaukaiseen Lappiin kehittyi vuonna 1521 valmistuneen kivikirkon läheisyydessä sijainnut Haminasaari. Siellä kohtasivat yli 300 vuoden ajan Itämeren kauppiaat, Kemijoen kalastajat sekä ylämaiden turkistenpyytäjät.
Kun maa nousi, merestä paljastui hyviä rantaniittyjä. Ne antoivat mahdollisuuden karjatalouden kehittymiselle 1600-luvulta lähtien. Vaurauden lähde oli edelleenkin lohi. Saaliista noin 75 prosenttia saatiin padoilla Taivalkosken alapuolisella 15 kilometrin matkalla. Koko joen paras kirjoihin merkitty saalis oli 357 000 kiloa vuodessa. Myös rannikon isäntien saarien suojassa aloittama verkkopyynti yleistyi.
Tärkein kulkutie Kemijoelle oli vesitie. Aluksi kuljettiin veneillä ja purjeveneillä. Myöhemmin 1600- luvulta alkaen kauppiaat tulivat purjelaivoilla ja 1800- luvun loppupuolella jo höyry- laivoillakin Tornion satamaan. Ensimmäinen maantie muodostui ratsu- ja kärrytienä Pohjan- lahden kiertävä tie Turun ja Tukholman välillä. Kemin kirkonkylällä, Peterin kestikievarin luona tie haarautui kahdeksi tieksi. Toinen jatkui eteenpäin, kiersi Kallinkankaan pohjoispuolelta ja jatkoi Kaakamoon , Tornioon ja edelleen Tukholmaan. Toinen haara laskeutui kirkonmäeltä suoraan itään ja jatkoi Hervan, Kourin, Niemen ja Hietalan talojen kautta kohti Tervolaa ja Rovaniemeä. Kuvattu noin 3.5 km tieosuus kulki melko tarkalleen samaa reittiä kuin nykyinen Keminsuuntiekin kulkee. Kun Rovaniementie vuonna 1957 otettiin virallisesti käyttöön valtatie 4: nä, Keminsuuntien taso muuttui yksityistieksi. Samassa yhteydessä perustettiin yhdistys Keminsuuntien tiekunta tien kunnossapidon ja hallinnon järjestämiseksi. Yhdistys rekisteröitiin vuonna 1956.
Turusta Kemiin tuleva, Pohjanlahden rantaa kulkeva maantie saapui Kemijoen itärannalle Lautiosaaren eteläpäähän Täikön talon kohdalla. Siitä oli matkustavaisille venekuljetus joen ylitse. Myöhemmin, kun ruotujako ja sen monet velvoitteet astuivat voimaan vuonna 1734 myös Kemissä, käynnistettiin lossikuljetus yhden tai kahden ruodun velvollisuudeksi. Lossin toinen laituri joen länsirannalla sijaitsi Keminmaan nykyisen kunnantalon kohdalla.
Keminmaa – suurkunnan hajoaminen
Rovaniemi irrottautui omaksi pitäjäkseen vuonna 1785. Vuonna 1866 syntyivät Simon ja Tervolan kunnat. Maan kohoamisen myötä Kemijoen suuosa madaltui niin, etteivät kauppiaat enää päässeet aluksillaan sitä ylös. Jotta alueen kaupankäynti ei tyrehtyisi kokonaan, perustettiin valtiovallan määräyksestä vuonna 1869 meren äärelle Kemin kaupunki. Aluksi Kemin kaupunki käsitti lähinnä Sauvosaaren eli kaupungin nykyisen keskustan. Jäljelle jäänyt Kemin maalaiskunta joutui suurten muutosten kouriin, kun sen rannikolle perustettiin 1860-luvulta lähtien lukuisia höyrysahoja. Niistä merkittävimmäksi kehittyi vuonna 1874 toimintansa aloittanut Karihaaran saha, josta tuli vuonna 1893 perustetun Kemi yhtiön ydin. Rinnalleen se sai sellutehtaan vuonna 1919. Toinen suuryritys oli valtion vuonna 1921 perustama Veitsiluodon saha.
Teollisuuden vaikutukset kunnassa olivat mullistavat. Ensinnäkin Suomen paras lohijoki alkoi muuttua maan suurimmaksi irtouittoväyläksi kuuluisine erotteluineen. Etelämpää muuttaneen tehdastyöväestön tiiviit asuinalueet varsinkin Karihaarassa ja Veitsiluodon ympäristössä olivat monella tapaa ja varsinkin poliittisesti vastakohta talonpoikaiselle jokivarrelle, jossa suhtauduttiin muutoksiin torjuvasti. Kemin kaupunki puolestaan oli halukas laajentumaan ja lisäämään väkilukuaan. Lopputuloksena oli vuoden 1931 alusta voimaantullut alueliitos, jossa Kemi sai alueet Veitsiluodosta Lautiosaareen. Kemin maalaiskunta menetti lähes 15 000 asukasta. Jäljelle jäi vain 3 500, joten elämänmeno jokivarressa taantui.
Sotien jälkeinen aika
Sotien jälkeen siirtolaiset ja jälleenrakennustyöt toivat tarpeellista uutta verta. Alkuna tulevalle kehitykselle oli se. että Pohjolan Voima rakensi Isohaaran voimalaitoksen vuosina 1945-1948. Toisaalta sen seurauksena Kemijoen lohi siirtyi historiaan ja lisäksi hyvien niittyjen ja peltojen jääminen veden alle oli isku nyt tärkeimmälle elinkeinolle eli maataloudelle. Vaikka asukasluku hiljalleen kasvoikin, vallitsi kunnan kaikilla toimialoilla hiljaiselo ja uhkana oli, että Kemi nielaisisi sen.
1950-luvun lopussa kunnan päättävät elimet heräsivät toimintaan. Ensimmäiseksi oli saatava lisää verotuloja uusien asukkaiden myötä ja se onnistuikin aloittamalla mittava kaavoitustyö ja kunnallistekniikan kehittäminen, jonka tuloksena vuosina 1970-2005 rakennettiin yli 1600 omakotitaloa ja noin 1200 kerros- ja rivitalohuoneistoa. Kohentuneen talouden ansiosta kunnan kaikilla toimialoilla tapahtui jatkuvaa kehitystä niin määrällisesti kuin laadullisesti.
Vahvana nykyaikaan
Elämä vilkastui, itsetunto kohosi ja identiteettiä sekä vuosisataisia historiallisia arvoja korosti kunnan nimen muuttaminen vuoden 1979 alusta Keminmaaksi.
Teollistumisen aloitti vuonna 1966 valmistunut Kuivamaito Oy:n tehdas, joka oli samalla luomassa pohjaa vuonna 1979 perustetulle Teollisuuskylälle. Elijärven jatkuvasti kehittyvä kaivos avattiin vuonna 1968, ja Taivalkosken voimalaitos valmistui vuonna 1975. Maatalouden merkitys väheni jatkuvasti, mutta palvelut ja jalostus loivat uusia työpaikkoja.
